Anna Auvinen (7.–9. lk. liikunta)
Olen Anna Auvinen ja olen toiminut pitkään liikunnan ja terveystiedon opettajana pääkaupunkiseudulla, sekä nyt toista vuotta Kulkurin yläkoululaisten liikunnanopettajana.
Saan paljon energiaa itseni kehittämisestä ja uuden oppimisesta yhdessä muiden kanssa. Kulkurissa toivon voivani innostaa ja kannustaa niin oppilaita kuin koko työyhteisöä kohti liikunnallista elämäntapaa kokonaisvaltaista hyvinvointia unohtamatta. Pidän tärkeänä, että jokainen saisi onnistumisen kokemuksia liikunnan parissa sekä löytäisi omia mieleisiä tapoja liikkua. On ollut upea huomata, miten myös etänä liikunnan opettaminen voi olla monipuolista, kehittävää sekä motivoivaa ja olenkin nauttinut Kulkurissa työskentelystä erittäin paljon!
Vapaa-ajalla tykkään rentoutua, liikkua eri liikuntamuotojen, erityisesti pallopelien parissa sekä viettää aikaa perheeni kanssa. Vuonna 2019 sain toteuttaa yhden suurista unelmistani, kun pääsin jalkapalloammattilaiseksi Italiaan. Oman urheilu-uran päättymisen jälkeen olen työskennellyt opetustöiden ohella myös psyykkisenä valmentajana, sillä liikunnan ja urheilun psyykkinen puoli on kiehtonut minua jo pitkään.