Skip to Content

Muuttajan muistilista

Oletko muuttamassa ulkomaille koululaisen kanssa?

Toimi näin:

  • Ota yhteyttä lapsen suomalaiseen kouluun ja kerro muuttoaikeista.
  • Jos asutte ulkomailla osan lapsen yläkouluvuosista, ota yhteyttä lapsen suomalaisen koulun opinto-ohjaajaan ja selvitä, miten huolehditaan siitä, että kaikki päättötodistusta varten tarvittavat oppiaineet tulevat suoritettua.
  • Selvitä tulevan asuinpaikkakunnan koulumahdollisuudet: onko paikkakunnalla kansainvälisiä kouluja ja/tai millaisia paikalliset koulut ovat.
  • Jos suunnittelet muuttoa ulkomaille vuodeksi lapsen siirtyessä 9. luokalle tai kesken 9. luokan, pohdi päätöstä huolellisesti ja aloita suunnittelu hyvissä ajoin. Suomalaisen päättötodistuksen suorittaminen etäopiskeluna Kulkurissa on mahdollista, mutta se vaatii paljon sekä oppilaalta että huoltajalta.
  • Jos lapsi menee paikalliseen tai kansainväliseen kouluun, pohdi, mitä aineita hänen kannattaa opiskella Kulkurissa. Suomen kieli on välttämätön oman äidinkielen ylläpitämiseksi. Lisäksi suosittelemme ruotsin kielen opiskelua 6. luokasta lähtien, jolloin ruotsin opiskelu alkaa Suomen kouluissa. Myöhemmin aloitettu ruotsin opiskelu on haastavampaa. Kannattaa lisäksi huomioida, että julkisella sektorilla työskentely vaatii yleensä ruotsin kielen taitoa.
  • Ulkomaisellakin todistuksella voi hakea Suomeen perusopetuksen jälkeisiin koulutuksiin harkinnanvaraisen haun kautta. Suosittelemme tällöinkin opiskelemaan suomen kieltä ja kirjallisuutta Kulkurissa.
  • Lapsen suomalaisella koululla voi myös olla toiveita opiskeltavista aineista, ne on hyvä selvittää ennen ulkomaille muuttoa.
  • Jos haluat lapsen opiskelevan pelkästään Etäkoulu Kulkurissa, selvitä onko se kohdemaassa mahdollista. Joissakin maissa on oppivelvollisuuden sijaan koulupakko (esimerkiksi Espanja).
  • Jos Kulkuri on lapsen ainoa koulu, huolehdi hänen sosiaalisista suhteistaan sekä alakoululaisen osalta taito- ja taideaineiden opiskelusta. Sosiaalisia suhteita ja vuorovaikutustaitoja voi vahvistaa esimerkiksi harrastuksissa, paikallisissa yhteisöissä sekä läheisten kanssa. Lapsen ja nuoren on tärkeää saada viettää aikaa saman ikäisten vertaisten kanssa.
  • Ilmoita lapsesi ajoissa mukaan Kulkuriin! Lukuvuosi alkaa Kulkurissa aina syyskuun alkupuolella.
  • Järjestä lapselle oma tietokone (sis. kamera, mikrofoni ja tietokoneen latausmahdollisuus), hyvä nettiyhteys sekä rauhallinen tila opiskeluun.
  • Tue lasta muutoksen keskellä. Asuinmaan, kodin, koulun, kaverisuhteiden ja elinympäristön muuttuminen on suuri muutos lapselle. Muutokset voivat herättää lapsessa monenlaisia tunteita, joista kannattaa keskustella avoimesti.
  • Lisätietoa saat myös Opetushallituksen sivuilta.

Miksi Kulkuriin?

Kulkurissa lapsi oppii äidinkieltä

Oman äidinkielen kehittäminen ja ylläpitäminen ulkomailla on tärkeää. Äidinkieli on on ajattelun, tunteiden ja itseilmaisun kieli. Kun lapsi opiskelee Kulkurissa äidinkieltä, niin

  • suomen kielen sanavarasto säilyy ja rikastuu
  • suomen kielen luku- ja kirjoitustaito kehittyvät
  • ajattelukieli kehittyy
  • lapsen suomalainen identiteetti vahvistuu
  • paluu takaisin suomalaiseen kouluun helpottuu ja
  • yhteydet Suomeen säilyvät.

Hyvillä äidinkielen taidoilla on positiivinen vaikutus myös muiden kielten oppimiseen ja yleiseen koulumenestykseen.

Lue lisää sivulta Äidinkielen merkitys.

Back to top