Skip to Content
50 tarinaa Kulkurista

Anna-Kaisa Silvolan matka Kulkurissa – opettajana, koulun kehittäjänä ja lähiohjaajana

Julkaistu:

Anna-Kaisa Silvola aloitti työnsä Kulkurin verkko-opettajana vuonna 2007. Silloin hän ei vielä aavistanut lähtevänsä 15 vuotta kestävälle matkalle suomalaisen etäopetuksen ytimeen. Kulkuriin hän päätyi opettajakollegansa suosituksesta perheen muutettua Australiaan. Anna-Kaisa oli tuolloin kotona lasten kanssa, ja ajatus verkko-opettajuudesta tuntui ensin kaukaiselta. Kollegan kannustus sai hänet kuitenkin tarttumaan mahdollisuuteen. Alkuun hän opetti Kulkurissa suomen kieltä ja kirjallisuutta yhdelle luokka-asteelle, mutta vastuu laajeni nopeasti: parhaimmillaan hänen opetuksessaan olivat kolmen vuosiluokan suomen kielen oppilaat sekä alakoulun englannin kurssien oppilaat. Näin alkoi vuosien mittainen matka verkko-opetuksen parissa, joka jatkui Kulkurissa aina vuoteen 2022 saakka. 

Kehittämistä alusta alkaen 

Kulkurissa Anna-Kaisa ei vain opettanut, vaan hän tarttui aktiivisesti myös Etäkoulu Kulkurin kehittämiseen. Yksi mieleenpainuvimmmista harppauksista oli reaaliaikaisten netissä pidettävien opetustuokioiden käyttöönotto vuonna 2011. Anna-Kaisa oli keskeinen hahmo netissä pidettävien oppituntien pilotoinnissa ja uusien käytänteiden luomisessa – myös silloin, kun tekniikka vielä takkuili ja opettajia epäilytti, toimivatko yhteydet lainkaan.  

– Tekniikan harjoitteluun osallistuivat niin omat kuin tuttavien lapset, Anna-Kaisa naurahtaa. 

Pian näiden opetustuokioiden huomattiin olevan merkityksellisiä hetkiä niin oppilaille kuin opettajillekin ja ne vakiintuivat osaksi Kulkurin kursseja. Nyt näille tuokioille tarvittiin osuva nimi. 

– Pohdimme opettajien kesken monenlaisia nimiä. Kunnes erään oppilaan vanhempi heitti ilmoille kysymyksen: ”Voinko kutsua näitä opetustuokioita nettitunneiksi?” Niin nimi jäi elämään ja on Kulkurissa edelleen käytössä, Anna-Kaisa kertoo. 

Verkko-opettamisen raamit syntyivät 

Anna-Kaisan isä työskenteli yliopiston laatutyön parissa, ja heidän yhteisistä keskusteluistaan syntyi ajatus Kulkurin verkkokoulun laatukäsikirjasta. Erilliseen laatuhankkeeseen koottiin Anna-Kaisan vetämä asiantutijaryhmä ja sen tuotoksena syntyi ensimmäinen Kulkurin laatukäsikirja. Laatukäsikirjaan näkyväksi tehty työ johti siihen, että Kulkurin kurssirakenteet, arviointikäytännöt ja sisällöt saivat yhtenäiset ja selkeät raamit. Tämä oli ratkaisu, joka teki verkkokoulussa opettamisesta järjestelmällisempää ja vähemmän sattumanvaraista. Laatukäsikirjasta tuli Kulkurin verkko-opetuksen selkäranka. 

– Kun puhutaan suomalaisesta verkko-opetuksesta, jossa Kulkuri on aina ollut edelläkävijä, opettajien ja työntekijöiden on täytynyt rakentaa toimintatavat pitkälti itse. Opettajille suunnatun laatukäsikirjan avulla Kulkurin opetukseen luotiin selkeät ohjeet ja odotukset, jotka helpottivat verkko-opettajan työtä. Se on näkynyt myös oppilaille laadukkaana verkko-opetuksena, Anna-Kaisa toteaa. 

Anna-Kaisan lempimuistoja Kulkurista

Anna-Kaisan rakkaimmat muistot Kulkurista liittyvät oppilaskohtaamisiin. Kohtaamisia oli niin kursseilla videoiden muodossa kuin nettitunneillakin. Antoisaa oli myös se, että hänen omat lapsensa opiskelivat Kulkurin kursseilla. Nettitunnit, joihin osallistuttiin saman katon alta, toivat opiskelu- ja työarkeen hupaisia tilanteita. 

– Oli huvittavaa kysyä tunnilla oppilailta, että mistä päin soitat, kun oma lapsi vastasi: ”Täältä toisesta huoneesta.” Siinä yhdistyi työ ja perhe ainutlaatuisella tavalla, Anna-Kaisa naurahtaa. 

Tämä ainutlaatuinen kokemus syvensi Anna-Kaisan arvostusta kaikkia lähiohjaajia ja vanhempia kohtaan, jotka tukevat Kulkurin oppilaiden oppimista arjessa. Nämä hetket omien lasten opettajana ja lähiohjaajana olivat lisäksi tärkeitä näkökulman vaihtoja, kun Anna-Kaisa pääsi tarkastelemaan Kulkurin opetusta oppilaan silmin. 

– Kun näin, mikä jäi epäselväksi tai mikä toimi erityisen hyvin, pystyin heti kehittämään opetusta paremmaksi. Se oli valtava etuoikeus. 

Mieleenpainuvia muistoja liittyy myös Kulkurin opettajayhteisöön. Vaikka työtä tehtiin etänä ja moni kollega näkyi vain ruudun kautta, syntyi vahva yhteishenki. Anna-Kaisa kertoo, kuinka Kulkurin opettajat ovat innostavia, rohkeita ja ammattitaitoisia opettajia, joiden kanssa työ tuntui kevyemmältä. Yhdessä tehty kehitystyö ja uskallus kokeilla uutta loi erityisen yhteyden opettajien välille.

Lopuksi kysyimme Anna-Kaisalta, millainen Kulkuri olisi, jos se olisi henkilö. Vastaus löytyi omien lasten kanssa luetusta Päivi Romppaisen kirjoittamasta kirjasta. 

– Kulkuri on kuin Ruuti-täti. Hän on rohkeasti oma itsensä, hauska, rempseä ja turvallinen aikuinen, joka osaa kohdata kaikenlaiset lapset ja luoda heihin uskoa. Ruuti-täti näyttää mallia omalla elämällään, että mikä vain on mahdollista.

50 tarinaa Kulkurista

Vuonna 2025 Etäkoulu Kulkuri täyttää puoli vuosisataa. Juhlavuosi tuo mukanaan 50 inspiroivaa tarinaa Kulkurista.

Kulkurin matka alkoi kirjeopetuksella vuonna 1975 ja nyt se palvelee verkkokursseillaan lähes 500 oppilasta 60 maassa. Tämä on kiitoksen ja yhteisen juhlan aika – tehdään vuodesta 2025 unohtumaton!

Löydä Kulkurin ajankohtaiset artikkelit ja 50 tarinaa Kulkurista täältä.
Jaa artikkeli
Back to top