Skip to Content
50 tarinaa Kulkurista

Syysloma on lukuloma

Julkaistu:

Suomessa vietetään lokakuussa syyslomaa, ja moni koululainen ottaa syysloman tilaisuutena viettää lukulomaa hyvien kirjojen parissa. Kulkurin oppilailla ei ole yhteistä syyslomaa, mutta lukemisen teema kuuluu silti syksyyn myös heidän arjessaan. Kirjan kautta voikin lomailla juuri siellä, missä haluaa!

Kirjasto, joka kulkee mukana

Etäkoulu Kulkurissa ja Distansskolan Nomadissa jokaisella äidinkielen opiskelijalla on käytössään Lukulumon digitaalinen kirjasto, joka on täynnä suomen- ja ruotsinkielisiä e- ja äänikirjoja. Palvelu tuo kirjat saataville kaikkialle maailmaan, erityisesti sinne, minne suomen- tai ruotsinkielisiä kirjoja olisi muuten vaikeaa saada. Kulkurin oppilaat saavat valita Lukulumosta itseään kiinnostavia kirjoja ja lukea juuri niin paljon kuin haluavat.

Lukuharrastukseen kannustetaan osana äidinkielen kursseja. Kirjaesitelmissä opettajat ohjaavat tarttumaan ikätasolle sopiviin ja monipuolisiin teoksiin, ja lukukokemuksista keskustellaan yhdessä muiden samanikäisten kanssa. Myös muiden aineiden kursseilla jaetaan kirjavinkkejä Lukulumosta, esimerkiksi historiaan ja biologiaan liittyvää lisälukemista.

Yhteisölliseen lukuharrastukseen panostetaan myös Kulkurikampuksessa: Opettajat ovat koonneet Kampukseen kirjavinkkejä ja kirjailijahaastatteluja, ja oppilaat voivat kurkistaa erilaisten suomalaisten kirjastojen maailmaan oikeiden kirjastonhoitajien opastamina. Koko koulun yhteisille kirjakeskusteluillekin on oma paikkansa, ja oppilaat saavat säännöllisesti teemoiteltuja kirjavinkkilistoja, esimerkiksi syyslomalle tai joululomalle.

Diplomeita, tarinoita ja saavutuksia

Jokaisella suomen kielen kurssilla voi suorittaa lukudiplomeita, jotka etenevät tasoissa Lukutoukasta Lukuhirmuksi ja lopulta Lukumestariksi. Diplomeita suoritetaan vuosittain kymmeniä, ja ahkerimmat lukijat etenevät kaikkien kolmen tason läpi, lukien yhteensä 18 kirjaa lukuvuodessa.

Lukulumon oma seuranta näyttää oppilaalle, kuinka paljon ja säännöllisesti hän lukee. Viime lukuvuoden ahkerin lukijamme vietti kirjojen parissa yli 485 tuntia, ja yli sadan tunnin lukijoita oli useita. Lukeminen ei ole kilpailua, vaan Lukulumo kannustaa haastamaan itseään ja löytämään omat lukutapansa. Lukemisen säännöllisyys onkin tärkeää: Jo puolen tunnin päivittäinen vapaa-ajalla lukeminen tukee merkittävästi lapsen lukutaitoa, ja päivittäin lukevat oppilaat saavat perustaitoihinsa yli vuoden etumatkaa verrattuna harvemmin kuin kerran viikossa lukeviin.

Yhteys kieleen ja kulttuuriin

Suomen- ja ruotsinkielisen kirjallisuuden saatavuus on monen oppilaamme asuinmaassa rajallista. Siksi digitaalinen kirjasto on paljon enemmän kuin oppimisen väline. Se on yhteys omaan kieleen, kulttuuriin ja tarinoihin. Lukulumo-kirjasto kulkee mukana kaikkialle ja tekee lukemisesta saavutettavaa myös silloin, kun äidinkielen taito on vielä kehittymässä. Moni oppilaistamme kuuntelee äänikirjaa samalla kun seuraa tekstiä e-kirjasta, se on tapa kasvaa lukijana, ylläpitää suomen tai ruotsin kielen taitoa ja löytää lukemisen ilo omassa tahdissa.

50 tarinaa Kulkurista

Vuonna 2025 Etäkoulu Kulkuri täyttää puoli vuosisataa. Juhlavuosi tuo mukanaan 50 inspiroivaa tarinaa Kulkurista.

Kulkurin matka alkoi kirjeopetuksella vuonna 1975 ja nyt se palvelee verkkokursseillaan lähes 500 oppilasta 60 maassa. Tämä on kiitoksen ja yhteisen juhlan aika – tehdään vuodesta 2025 unohtumaton!

Löydä Kulkurin ajankohtaiset artikkelit ja 50 tarinaa Kulkurista täältä.
Jaa artikkeli
Back to top