Skip to Content
Ajankohtaista

Osoita tukesi Kulkurin rahoituksen varmistamiseksi vuodelle 2025

Kirjoittajat: Ulla Harmaala Julkaistu:

Etäkoulu Kulkuri täyttää vuonna 2025 jo 50 vuotta. Kulkuria ylläpitää Suomen vanhin sivistyssäätiö, tänä vuonna 150 vuotta täyttävä, Kansanvalistusseura.

Tarve Kulkurin toiminnalle on ollut jatkuvaa ja kasvavaa vuodesta 1975 alkaen. Siitä huolimatta tärkeä työmme ulkosuomalaisten lasten ja nuorten oppimisen edistämiseksi ja etäopetuksen kehittämiseksi on toiminut koko ajan harkinnanvaraisen valtionavustuksen varassa. Olemme siis käytännössä puoli vuosisataa toiminut “projekti”.

Suomen valtion taloustilanteen vuoksi Kulkurin rahoitus on vaakalaudalla. Vuoden 2025 talousarvioon opetus- ja kulttuuriministeriö on esittänyt Kulkurille ainoastaan 148 000 euroa. Lisäksi toimintaa rahoitetaan kurssimaksuin. Kurssimaksut ja budjettiin esitetty summa yhdessä eivät kuitenkaan riitä Kulkurin toiminnan jatkamiseen ja kehittämiseen.

Olemmekin aloittaneet mittavan lobbaustyön kansanedustajien suuntaan yhdessä Kansanvalistusseuran johdon kanssa. Tavoittelemme vuodelle 2025 eduskunnalta 300 000 euron lisärahoitusta. Päätös lisärahoituksesta tehdään joulukuussa. Jos lisärahoitus ensi vuodelle saadaan, aloitamme keväällä 2025 työn pysyvän rahoituksen varmistamiseksi Kulkurille osana seuraavaa hallitusohjelmaa. Tavoitteenamme on, että perusopetuslain uudistamisen kautta saisimme vihdoin virallisen ja tunnustetun aseman osana suomalaista koulujärjestelmää.

Kutsumme kaikki teidät mukaan varmistamaan, että toimintamme voi jatkua ja kehittyä. Voit antaa tukesi näin:

  1. Avaa oheinen Webropol-lomake: https://link.webropol.com/s/tukikulkurille2024
  2. Anna lomakkeelle tietosi ja lähetä lomake.

Liitämme kaikkien tuen antaneiden nimet osaksi kansanedustajille lähetettävää materiaalia. Pyytäisimme täyttämään lomakkeen viimeistään ke 9.10.2024. Lomaketta voi välittää eteenpäin myös muille tahoille, jotka haluavat osoittaa tukensa Kulkurille.

Olethan yhteydessä, jos kaipaat lisätietoja (ulla.harmaala@kvs.fi). Suurkiitos avustasi ulkosuomalaisten lasten ja nuorten oppimisen turvaamiseksi!

Jaa artikkeli

Kirjoittaja

Ulla Harmaala Koulunjohtaja (1.8.–31.12.2024) +358 (0)44 491 4950 etunimi.sukunimi@kvs.fi
Back to top